19.12.2022
Kierrätä oikein myös jouluna
Jouluna syntyy perinteisesti monenlaisia jätteitä, jotka on tärkeää kierrättää oikein. Lue vinkkimme joulun ajan jätteiden kierrätykseen!
Vuokra-asunto on helppo ja joustava ratkaisu asumiseen.
Jyväskylä on Kaupunkien muuttohalukkuus -tutkimuksen mukaan Suomen toiseksi paras asuinkaupunki. Aikaisempina vuosina Jyväskylä on samaisen tutkimuksen mukaan valikoitunut myös parhaaksi kasvuympäristöksi lapsille.
Avaran Jyväskylän-kohteissa asut lähellä vettä ja luontoa, vähintään pyöräilymatkan päässä keskustan palveluista ja yliopistosta. Lähde lenkille upean Harjun tai 13 kilometriä pitkän Rantaraitin maisemiin, luistele järven jäällä kaupungin keskustassa, löydä omat suosikkisi 5000:sta kaupungissa vuosittain järjestettävästä tapahtumasta, tee ostoksia Kävelykadulla tai nauti kesästä Lutakon viihtyisässä satamassa. Jyväskylällä riittää annettavaa jokaisen asukkaan makuun!
Vuoden 2017 lopussa Jyväskylään Kivelänrannan alueelle valmistui lisää uusia Avara-koteja. Pisarakortteli on suunniteltu vastaamaan nykyaikaisen kerrostaloasumisen vaatimuksia valoisine porraskäytävineen ja maisemahisseineen.
Avaralla on vuokra-asuntoja sekä Jyväskylän keskustassa että useissa muissa kiinnostavissa kaupunginosissa. Sinä päätät haluatko asua mieluummin modernissa kerrostalokodissa aivan tapahtumien ytimessä vai viihtyisässä pientalossa veden ääressä, luonnon helmassa. Jyväskylän laajasta valikoimastamme löytyy varmasti sopiva koti jokaiselle.
Ainolan alue sijaitsee upealla paikalla, kauniin Jyväsjärven rannalla, noin kahden kilometrin päässä ydinkeskustasta. Avaralla on Ainolassa kaksi 2000-luvun taitteessa rakennettua huippusuosittua kerrostalokohdetta. Osassa asunnoista on suora näkymä järvelle, ja Jyväskylän hienoimpiin lenkkeilymaastoihin kuuluva 13 kilometriä pitkä Rantaraitti kulkee aivan talojen kupeessa. Keskustaan kuljetaan näyttävästi, monumentaalisen Kuokkalan sillan yli.
Vuonna 2008 rakennettu, suosittu Haukkamäen rivitalokohde on Avaran Jyväskylän kohteista uusin. Reilun viiden kilometrin päässä Jyväskylästä sijaitseva Haukkamäki on viihtyisä, uudehko alue, jossa luonnonrauha yhdistyy Palokan kattavien palveluiden läheisyyteen. Keski-Palokan kouluun on matkaa alle kilometri ja Haukkamäen päiväkotiin noin kilometri. Myös Alvajärven rantamaisemat ovat kävelymatkan päässä. alueKeski-Palokan kouluun alle kilometri. Tässä kohteessa asukkaat ovat viihtyneet hyvin ja vaihtuvuus onkin ollut pientä.
Haluaisitko asua Jyväskylän keskustan ytimessä, kaupungin vanhimmassa asuinkivitalossa? Upean, vuonna 1999 peruskorjatun Strengintalon asuntojen korkeat huoneet huokuvat vanhan ajan juhlavaa tunnelmaa. Modernimpaa keskusta-asumista kaipaavalle Avaralla on tarjolla kauniita koteja kolmikerroksisessa uudisrakennuksessa, jonka viihtyisä takkahuone ja saunaosasto tarjoavat komeat puitteet tunnelmalliseen illanviettoon. Molemmissa keskustakohteissa asut kivenheiton päässä rautatieasemalta, palveluiden keskellä, Jyväsjärven rannan tuntumassa. Valitset itse suuntaatko kotioveltasi lenkille Jyväsjärveä kiertävälle Rantaraitille vai sujahdatko keskustan vilinään ostoksille, ravintoloihin ja monipuolisen kulttuuritarjonnan pariin.
Kivelänrannan luonnonkaunis alue on monelle jyväskyläläiselle tuttua ulkoilumaastoa. Nyt tälle kahden järven välissä sijaitsevalle kannakselle, omalle rauhalliselle paikalle, on rakennettu moderneja kerrostalokoteja. Pisarakorttelin neljä taloa muodostavat pienen ja idyllisen kerrostalokorttelin, joka tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän luonnon rauhaa ja kaupunkiasumisen vaivattomuutta. Tuomiojärven rantamaisemat ja lenkkipolut aukenevat heti kotiovelta. Samalla keskusta palveluineen on vain reilun kilometrin etäisyydellä hyvien liikenneyhteyksien päässä. Lue lisää!
Jyväsjärven rantaan, vanhalle teollisuusalueelle rakennettu Lutakko on yksi Jyväskylän arvostetuimmista asuinalueista. Aivan ydinkeskustan kupeessa sijaitseva kerrostaloalue on ainutlaatuinen yhdistelmä modernia asumista, historiallista maisemaa, luonnon rauhaa sekä sataman ja kaupungin sykettä. Sekä keskustan palvelut että mahtavat ulkoilumaastot ovat kotiovelta lyhyen kävelymatkan päässä. Etenkin kesällä Lutakon satama-alueesta tulee koko Jyväskylän yhteinen olohuone, jossa järjestetään myös paljon mielenkiintoisia tapahtumia. Avaralla on Lutakossa moderneja kerrostalokoteja kolmessa 2000-luvun alkupuolella valmistuneessa talossa. Osassa asunnoista on suora näkymä kauniille Jyväsjärvelle.
Nuutin viihtyisä pientaloalue sopii erinomaisesti lapsiperheelle, joka arvostaa luonnon rauhaa, hyviä ulkoilumahdollisuuksia ja arjen palveluiden läheisyyttä. Jyväskylän keskustaan Nuutista on matkaa noin kahdeksan kilometriä, mutta kilometrin päässä palvelee suuri market-alue Palokankeskus. Palokasta löytyvät myös kaikki muut arjen palvelut kouluista kirjastoon ja apteekkiin. Avaralla on Nuutissa rauhallisen, päättyvän kadun varrella sijaitseva 2000-luvulla rakennettu rivitalokohde, joka on tunnettu pitkäaikaisista vuokralaisistaan.
Noin neljän kilometrin päässä keskustasta sijaitseva Rasinrinne tarjoaa rauhallisen asuinympäristön, jossa lähellä ovat sekä luonto että kattavat palvelut. Alueella on loistavat ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet, ja esimerkiksi Huhtasuon liikuntapuisto sijaitsee vain viidentoista minuutin kävelymatkan päässä. Vieressä sijaitsevan Seppälän asuinalueen monipuoliset palvelut paranevat vielä entisestään lähivuosina, kun alueelle valmistuu uusi kauppakeskus. Avaralla on Rasinrinteessä kaksi modernia, 2000-luvun puolivälissä rakennettua kohdetta. Pientaloasutuksen rauhasta nauttivan kannattaa tutustua Rasinrinteen luhtitalokohteeseen. Yli sadan asunnon kerrostalokohteesta taas löytyy sopivankokoisia koteja joustavasti kaikenlaisiin elämäntilanteisiin.
Aivan keskustan kupeessa sijaitseva Veturitallin alue tarjoaa modernia kaupunkiasumista historiallisessa miljöössä, suoraan kulttuurielämän ja palveluiden ytimessä. Persoonallinen ja henkevä alue on rakennettu alkuperäisestä käytöstä poistetun veturitallirakennuksen ympärille, lähelle Matkakeskusta ja Jyväskylän rautatieasemaa. Avaralla on Veturitallin alueella tarjolla vuonna 2003 rakennettu, viihtyisä kerrostalokohde.
19.12.2022
Jouluna syntyy perinteisesti monenlaisia jätteitä, jotka on tärkeää kierrättää oikein. Lue vinkkimme joulun ajan jätteiden kierrätykseen!
09.12.2022
Ahdistaako ajatus joulun jälkeisistä jätevuorista? Lue vinkkimme kestäviin lahjoihin ja erityisesti niiden paketointiin!
31.10.2022
Häiritsevätkö naapurista kantautuvat äänet? Jos ystävällinen keskustelu ei ratkaise asiaa, voit tehdä häiriöilmoituksen.
Agronominraitti 2
Ajurinkatu 4
Alvar Aallon katu 1
Ankkurikuja 1
Annikinkatu 8
Harjapäänkatu 28
Hatsalankatu 36
Heinämutka 10
Heinämutka 8
Helmiäiskatu 5
Hemmintie 6
Hinaajankatu 4
Hippiäiskuja 2
Honkakatu 1
Huhtalammentie 7
Huhtalammentie 9
Huhtatie 5
Iidankuja 1
Inkilänmäenkatu 27
Inkiläntie 4
Jynkänvuorenkatu 4
Järvisenkatu 1
Jättiläisenkaari 2
Kaarenpiha 3
Kalevalankatu 26
Kangasvuorentie 24
Karhunkatu 20
Kauppakatu 15
Kekkolantie 11
Ketunkallio 16
Kivikatu 7
Kivimäentie 3
Kokkomäentie 10
Kolmas Linja 17
Kopparinkatu 6
Kotikoivuntie 2
Kotikoivuntie 4
Kuhilaskuja 5
Kullervontie 2
Laakavuorentie 11
Laivakatu 1a
Laivakatu 1b
Lakeissuontie 11 C
Lehmustie 8
Lehtoniementie 124
Linnanpuistontie 1 (ent. osoite Pakarilantie 23)
Loimalahdentie 2
Lounatuulentie 4
Lystilänkatu 4
Läntinen kanavatie 23
Läntinen kanavatie 25
Maarukankuja 8
Meri-Rastilan tie 17
Mestarinkatu 12
Moberginkatu 2
Museokatu 12
Mutalahdenpuisto 3
Mutalahdenpuisto 4
Mäkiranta 2
Mäntynummenkuja 9
Nevakatu 4
Noljakantie 25
Norkkotie 1
Oikokatu 13
Orsitie 10
Paarmantie 5
Pakarilantie 23
Palanderinkatu 21
Palo-ojantie 2
Palojoentie 3
Palojoentie 5
Palojoentie 7
Palokorvenkatu 14
Palokuja 3
Palopellonkatu 16
Papulintie 6
Pellonreuna 6
Pellonreunantie 2
Peltolankaari 12a
Pirkkolantie 3
Pitkänmöljäntie 7
Poikuekuja 8
Posliinitehtaankatu 4
Puijonsarventie 63
Punakukonkatu 4
Puunhaltijankuja 5
Puusepänkuja 4
Puusepänkuja 6
Pyrytie 6
Rahikankatu 1
Rasinrinne 5
Rasvatie 1
Rasvatie 10
Rasvatie 6
Rauhalahdentie 42
Saarikatu 14a
Satutie 2
Savolanraitti 5
Schaumanin puistotie 31
Siipikuja 10
Siipikuja 2
Siipikuja 8
Sirppikatu 4
Soittajankuja 1
Sompionpolku 2
Suuruspääntie 5
Takaniityntie 16
Takaniityntie 7
Talonpojankatu 1
Tammistonkatu 27
Tapulikatu 19
Tapulikatu 21
Teirinpiha 2
Tiirantie 8 ja 12
Tikaskatu 3
Toini Muonan katu 3a
Tuomarilankatu 5-7
Tyrskykatu 1
Tyrskykatu 2
Tähtimötie 10
Vapaudenkatu 62
Vesivallintie 27
Vuorenpellontie 12
Vuorenpellontie 14
Välenojanpolku 10
Yhteiskouluntie 8
Ykköspesänkatu 2