19.12.2022
Kierrätä oikein myös jouluna
Jouluna syntyy perinteisesti monenlaisia jätteitä, jotka on tärkeää kierrättää oikein. Lue vinkkimme joulun ajan jätteiden kierrätykseen!
Vuokra-asunto on helppo ja joustava ratkaisu asumiseen.
Noin 68 000 asukkaan historiarikas Hämeenlinna tarjoaa upeat maisemat asukkailleen kauniin Vanajaveden rannalla, Tampereen ja Helsingin välissä. 1200-luvun loppupuolella rakennettu linna on mielenkiintoinen nähtävyys, mutta samalla myös tapahtumien keskus. Muun muassa Hämeen keskiaikamarkkinat järjestetään joka vuosi Linnanpuistossa, jolloin asukkailla on loistava tilaisuus tutustua myös keskiaikaiseen Hämeenlinnaan.
Elinvoimaisesta pikkukaupungista kaikki arjen palvelut löytyvät läheltä, sillä kaupunkiin rakennettiin uusi, noin 70 palveluntarjoajan kauppakeskus Goodman vuonna 2014. Vuonna 2013 Hämeenlinna rakennutti 220 metrin mittaisen katetun moottoritien kannen, jonka päälle kaupungin suurin ostoskeskus pystytettiin. Kauppakeskus sai nimensä Antti Hammarbergin, eli tunnetummin Irwin Goodmanin mukaan.
Avara tarjoaa Hämeenlinnan vuokrakohteissa niin kaunista maaseutumaisemaa kuin myös vilkasta keskustaelämää. Upea järvenranta ja tunnelmallinen linna kutsuvat nauttimaan Hämeenlinnan elämyksistä.
Hämeenlinna sijaitsee loistavalla paikalla, kauniin Vanajaveden rannalla Helsingin ja Tampereen puolivälissä. Elinvoimaisesta pikkukaupungista kaikki arjen palvelut ja harrastukset löytyvät kätevästi läheltä. Avaralla on Hämeenlinnassa erilaisten ihmisten tarpeisiin tarjolla monenlaisia asuntoja sekä aivan keskustan tuntumasta että esimerkiksi Vuorentaan maaseutumaisesta rauhasta.
Avaralla on rauhallisella Hattelmalan alueella, saunallisia kerrostaloasuntoja vuonna 2006 rakennetussa miellyttävässä kerrostaloyhtiössä. Hattelmala sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Hämeenlinnan keskustasta, Hämeen ammatti-instituutille on Avaran kohteesta matkaa noin puoli kilometriä. Tämä koti sijaitsee vehreässä ympäristössä, päättyvän kadun varressa, Vanajaveden tuntumassa. Aivan kotioven läheltä pääset lenkkipoluille Vanajan kauniisiin rantamaisemiin. Hienot kuntoilumahdollisuudet tarjoaa myös Hattelmalan harju. Avaran kohteen lisäksi alueella on pääosassa pienkerros- ja omakotitaloja.
Avaran Hätilän-alueen kerrostalokohde sijaitsee aivan arjen palveluiden tuntumassa. Kiven heiton matkan päästä löytyvät sekä koulu ja suuri päivittäistavarakauppa että joukko muita palveluita huoltoasemasta keilailukeskukseen. Keskustaan Hätilästä on matkaa noin kaksi kilometriä. Rauhallisella, puistomaisella alueella on Avaran kohteen lisäksi lähinnä pientaloasutusta. Avaran siistin ja viihtyisän taloyhtiön pienehköt asunnot sopivat loistavasti esimerkiksi iäkkäämmän, rauhaa ja mukavuutta arvostavan asujan tarpeisiin.
Idänpään-alueen 1970-luvulla rakennetuissa kerrostalokohteissamme asut edullisesti ja mutkattomasti, arjen palveluiden tuntumassa. Erityisesti Laaniitynkadun kohteemme sijaitsee aivan S-marketin naapurissa. Myös koulu, päiväkoti ja terveyspalvelut löytyvät läheltä. Katumajärvi on nurkan takana, ja Pikkuaron-talon asunnoista pieneen metsään pääsee aivan omalta pihalta. Hämeenlinnan keskustaan Idänpäästä on matkaa noin kolme kilometriä. Omalla autolla liikkuvalle molemmissa taloyhtiöissä on hyvät pysäköintipaikat, ja myös bussi kulkee aivan läheltä.ahdollisuudet tarjoaa myös Hattelmalan harju. Avaran kohteen lisäksi alueella on pääosassa pienkerros- ja omakotitaloja.
Avaran Keinusaaren kerrostalokodeissa asut aivan keskustan tuntumassa, puolen kilometrin päässä Hämeenlinnan rautatieasemalta. Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas elokuvateattereineen, konsertteineen ja teattereineen sijaitsee parin minuutin kävelymatkan päässä. Ruokakauppa löytyy aivan naapurista ja muille ostoksille keskustaan pyörähtää nopeasti milloin tahansa. Myös terveysasema ja koulut löytyvät läheltä. Nämä kodit sopivat sinulle, joka haluat nauttia sekä keskustan palveluista ja kulttuuritarjonnasta että pikkukaupungin rauhasta!
Avaralla on viihtyisällä Voutilan alueella sekä luhtitalo-, rivitalo- että kerrostalokoteja. Kaikki kohteista on rakennettu 2000-luvulla. Voutilassa ovat lähellä sekä luonto että palvelut. Alueella on päivittäistavarakauppojen lisäksi muun muassa kirjasto, koulu, päiväkoti ja terveysasema. Myös bussiyhteydet Hämeenlinnan keskustaan toimivat hyvin, ja Kanta-Hämeen Keskussairaala sijaitsee kävelymatkan päässä. Avaran Voutilan-kohteet sopivat loistavasti esimerkiksi pienen perheen tarpeisiin.
Avaran Vuorentaan rivitalokodit ovat ihanteellinen vaihtoehto rauhallista asuinaluetta arvostavalle perheelle. Kaunis pientalo- ja omakotitaloaule on hienojen pelto- ja metsämaisemien ympäröimä. Avaran päättyvän kadun varrella sijaitsevassa taloyhtiöissä on myös viihtyisä, turvallinen pihapiiri. Hämeenlinnan keskustaan on tästä kohteesta noin viisi kilometriä, mutta isot marketit arjen ruokaostoksia varten löytyvät kahden kilometrin päästä. Vuorentaan kouluun on matkaa alle kilometri.
19.12.2022
Jouluna syntyy perinteisesti monenlaisia jätteitä, jotka on tärkeää kierrättää oikein. Lue vinkkimme joulun ajan jätteiden kierrätykseen!
09.12.2022
Ahdistaako ajatus joulun jälkeisistä jätevuorista? Lue vinkkimme kestäviin lahjoihin ja erityisesti niiden paketointiin!
31.10.2022
Häiritsevätkö naapurista kantautuvat äänet? Jos ystävällinen keskustelu ei ratkaise asiaa, voit tehdä häiriöilmoituksen.
Agronominraitti 2
Ajurinkatu 4
Alvar Aallon katu 1
Ankkurikuja 1
Annikinkatu 8
Harjapäänkatu 28
Hatsalankatu 36
Heinämutka 10
Heinämutka 8
Helmiäiskatu 5
Hemmintie 6
Hinaajankatu 4
Hippiäiskuja 2
Honkakatu 1
Huhtalammentie 7
Huhtalammentie 9
Huhtatie 5
Iidankuja 1
Inkilänmäenkatu 27
Inkiläntie 4
Jynkänvuorenkatu 4
Järvisenkatu 1
Jättiläisenkaari 2
Kaarenpiha 3
Kalevalankatu 26
Kangasvuorentie 24
Karhunkatu 20
Kauppakatu 15
Kekkolantie 11
Ketunkallio 16
Kivikatu 7
Kivimäentie 3
Kokkomäentie 10
Kolmas Linja 17
Kopparinkatu 6
Kotikoivuntie 2
Kotikoivuntie 4
Kuhilaskuja 5
Kullervontie 2
Laakavuorentie 11
Laivakatu 1a
Laivakatu 1b
Lakeissuontie 11 C
Lehmustie 8
Lehtoniementie 124
Linnanpuistontie 1 (ent. osoite Pakarilantie 23)
Loimalahdentie 2
Lounatuulentie 4
Lystilänkatu 4
Läntinen kanavatie 23
Läntinen kanavatie 25
Maarukankuja 8
Meri-Rastilan tie 17
Mestarinkatu 12
Moberginkatu 2
Museokatu 12
Mutalahdenpuisto 3
Mutalahdenpuisto 4
Mäkiranta 2
Mäntynummenkuja 9
Nevakatu 4
Noljakantie 25
Norkkotie 1
Oikokatu 13
Orsitie 10
Paarmantie 5
Pakarilantie 23
Palanderinkatu 21
Palo-ojantie 2
Palojoentie 3
Palojoentie 5
Palojoentie 7
Palokorvenkatu 14
Palokuja 3
Palopellonkatu 16
Papulintie 6
Pellonreuna 6
Pellonreunantie 2
Peltolankaari 12a
Pirkkolantie 3
Pitkänmöljäntie 7
Poikuekuja 8
Posliinitehtaankatu 4
Puijonsarventie 63
Punakukonkatu 4
Puunhaltijankuja 5
Puusepänkuja 4
Puusepänkuja 6
Pyrytie 6
Rahikankatu 1
Rasinrinne 5
Rasvatie 1
Rasvatie 10
Rasvatie 6
Rauhalahdentie 42
Saarikatu 14a
Satutie 2
Savolanraitti 5
Schaumanin puistotie 31
Siipikuja 10
Siipikuja 2
Siipikuja 8
Sirppikatu 4
Soittajankuja 1
Sompionpolku 2
Suuruspääntie 5
Takaniityntie 16
Takaniityntie 7
Talonpojankatu 1
Tammistonkatu 27
Tapulikatu 19
Tapulikatu 21
Teirinpiha 2
Tiirantie 8 ja 12
Tikaskatu 3
Toini Muonan katu 3a
Tuomarilankatu 5-7
Tyrskykatu 1
Tyrskykatu 2
Tähtimötie 10
Vapaudenkatu 62
Vesivallintie 27
Vuorenpellontie 12
Vuorenpellontie 14
Välenojanpolku 10
Yhteiskouluntie 8
Ykköspesänkatu 2