Takaisin listaukseen

Vältä roskavuoret – paketoi kestävästi

Lukuaika 2 min
Vältä roskavuoret – paketoi kestävästi

Joulun jälkeen taloyhtiöiden roskakatokset ovat tupaten täynnä. Pahvilaatikoita pullistelevat keräyskartonkilaatikot ja lahjapapereiden täyttämä sekajäte/energiajae täyttyvät ensimmäisenä. Näky saa monen miettimään, menikö kulutus liian pitkälle. Suomalla lahjoille ja niiden paketoinnille muutaman ajatuksen etukäteen voitaisiin jätekaaosta hillitä.

1. Kohtuullisesti 

Itsestään selvin vinkki pakkausmateriaalikaaoksen selättämiseen on pitää lahjojen määrä kohtuullisena. Tästä kiittävät jätekatoksen lisäksi luonto ja lompakko. 

2. Kierrätettyä

Toinen oiva keino säästää rahaa ja pienentää ympäristökuormitusta on antaa kierrätyslahjoja. Ylen kyselyn mukaan 78 prosenttia suomalaisista pitää käytettyä tavaraa hyvänä lahjana. Kierrätyslahjan ei tarvitse tarkoittaa omista nurkista kiertämään laitettavaa tarpeetonta roinaa, vaan käytetyn lahjan voi hankkia kirpputorilta yhtä suurella ajatuksella kuin muistakin kaupoista. Itse tavaran valmistamisesta säästyvän ympäristökuorman lisäksi säästyy myös tarpeettomia pakkausmateriaaleja.

3. Kestävästi paketoitua

Tiesitkö, että useimpia lahjapapereita ei saa laittaa paperinkeräykseen? Lahjapaperi on niin vahvasti pinnoitettua, että se kelpaa enää sekajätteeseen tai energiajakeena poltettavaksi. Onneksi ekologiset paketointivaihtoehdot ovat usein myös kauniimpia. Tässä muutamia ideoita!

Paketoi ristikkoon tai karttaan

Ristikoita on useissa aikakausi- ja sanomalehdissä. Etsi sellainen vaikka taloyhtiön paperinkeräyslaatikosta ja saat ristikoiden ystävälle taatusti mieluisan lahjakääreen!

Vanhasta kartasta syntyy kaunis ja persoonallinen lahjapaperi. Mikä tahansa kartta näyttää hauskalta, mutta erityisesti lahjan saaja ilahtuu, kun hyödynnät vanhan yhteisen lomakohteen tai kotikaupungin kartan. GettyImages-184795177Myös sanomalehtipaperista tulee kaunis paketti, kun sitä koristaa vaikkapa luonnosta löytyvillä materiaaleilla. Huomaa, että sanomalehtipaperi saattaa päästää mustetta, joten sujauta lahja ensin esimerkiksi tyhjään muropakettiin – tämä vaikeuttaa myös lahjan arvaamista.

Jotta käärepaperin voi helposti laittaa paperinkeräykseen, kannattaa lahja paketoida teipittömästi tai käyttää paperista teippiä kuten maalarinteippiä – siitä saa oikein hauskan näköistä joululeimasimilla tai tussilla koristelemalla.

Kertakäyttöisen muovipinnoitetun kiiltävän lahjanarun sijaan voi käyttää kauniita ja kestäviä nauhoja tai villalangan jämiä. 

Laita muuten ensi vapun jälkeen tyhjentyneet folioilmapallot talteen. Niistä saa upeita lahjakääreitä! 

Kokeile furoshikiä

Japanilainen tapa kääriä lahjat kankaaseen on kaunis ja kierrätettävä. Ystävälle kangas voi olla osa lahjaa, esimerkiksi huivi. Hyväntekeväisyyskirppareilta löytyy huiveja hyvin edullisesti!Lahjapaketointi furoshikiOman perheen kesken kankaita voi käyttää vuodesta toiseen ja säilyttää yhdessä joulukoristeiden kanssa. Lahjakäärekankaat voi leikata esimerkiksi vanhoista jouluverhoista – jos niitä ei löydy omista nurkista, niin kirppareilta löytyy! 

Ohjeita furoshiki-paketointiin löydät esimerkiksi YouTubesta.

 

Näillä yksinkertaisilla vinkeillä voi säästää rahaa ja luonnonvaroja ja keskittyä antamisen iloon! Ihanaa joulunodotusta!