Takaisin listaukseen

Minimalistinen sisustus

Lukuaika 3 min
Minimalistinen sisustus

Sisustustyylejä on monenlaisia. Minimalistisuus pitää sisällään vain olennaisen: turhia tavaroita tai ylimääräisiä koriste-esineitä sisustukseen ei kuulu. Minimalistinen sisustus voi olla myös persoonallinen, vaikka tavaroita vähennettäisiinkin. Onko minimalistinen sisustus sinun juttusi?

Neutraali värimaailma

Minimalistisessa tyylissä ei yleensä ilotella pirteillä väreillä. Kuitenkaan tämä ei tarkoita sitä, etteikö väripilkkuja saisi olla. Perinteiseen minimalistiseen värimaailmaan voisi luetella valkoisen, harmaan eri sävyt sekä mustan. Kuitenkin monesti käytetään myös luonnonpuuta ja haaleita pastelleja. Yhdistämällä neutraalin värimaailman pirteisiin väreihin, saa tarvittua persoonallisuutta asuntoon.

Värimaailma kannattaakin valita omien mieltymysten mukaisesti. Jos pohjalla on paljon valkoista, voi siihen ripotella luonnonpuuta ja pastellia. Jos pidät selkeistä linjoista, sisusta mustalla, harmaalla ja valkoisella. Minimalistisuus näkyykin siinä, että värimaailma on tarkoin harkittu ja kaikki huoneet ovat sulassa sovussa värien puolesta.

Huonekalujen merkitys sisustuksessa

Minimalistisessa sisustuksessa otetaan huomioon huonekalujen käyttötarkoitus. Jokaisessa huoneessa on jokin huonekalu tai huonekaluryhmä, joka toimii niin sanotusti keskipisteenä huoneen sisustuksessa. Esimerkiksi olohuoneessa huonekalu olisi sohva tai sohvaryhmä, keittiössä ruokapöytä ja makuuhuoneessa puolestaan sänky. Lastenhuoneessa se voi olla muun muassa pinnasänky, kirjoituspöytä tai lelunurkkaus.

minimalistinen sisustus ig (1)

Sisustamisen voikin aloittaa yhdestä huonekalusta. Valitse esimerkiksi nojatuoli, jonka mukaan sisustat olohuoneen. Makuuhuoneessa sänky on huoneen tärkein elementti minimalistisesti ajateltuna, joten sänky vaikuttaa sisustukseen eniten. Makuuhuoneessa on hyvä käyttää haaleita värejä, jotka rauhoittavat iltaisin. Jos kuitenkin mustavalkoinen sisustus on juttusi, käytä paljon valkoista. Valkoinen väri sisustuksessa edustaa puhdasta ja siistiä ja tällä tavoin raikastaa huoneen ilmettä.

Keittiössä kodinkoneet ja pienkoneet täyttävät tilan nopeasti. Valitse vain tärkeimmät ja ne, joita käytät lähes joka päivä. Keittiönpöytä puolestaan voi olla luonnonpuuta, lasipintainen tai metallinen riippuen siitä, mikä sopii sisustukseesi ja makuusi.

Valaistus on yleensä valkoinen sävyltään. Valoilla pyritään samaan mahdollisimman paljon luonnonvalon tapaista valoa asuntoon. Jos pidät tunnelmavaloista, kannattaa panostaa erilaisiin valaisimiin. Modernit jalkalamput ja yksinkertaiset tuikkukynttilät toimivat hyvin minimalistisessa tyylissä.

Minimalistinen koti on siisti ja helppo

Minimalistisen kodin idea on olla siisti ja niin sanotusti vapaa turhista tavaroista. Aloita siivoamalla ylimääräiset koriste-esineet pois hyllyiltä ja tasoilta. Minimalistisessa sisustuksessa keskitytään siihen, että tasot eivät pursuile monista koriste-esineistä ja tavaroista. Valitse siis vain muutama, esimerkiksi kolme lempikoristetta, jotka jätät paikoilleen. Näin valitut koriste-esineet saavat myös enemmän arvoa ja uutuuden tuntua.

Minimalistisen sisustuksen paras puoli on ehdottomasti kodin siisteys. Mitä vähemmän tavaraa sen siistimpi ilme. Lisäksi vähempi määrä tavaraa jokaisessa huoneessa takaa sen, että siivoaminen on nopeampaa. Esimerkiksi imurointi ja pölyjen pyyhkiminen sujuvat nopeammin, kun lattialla on vähemmän huonekaluja tai tasoilla on vähemmän esineitä.

Persoonallinen minimalistisuus

Vaikka sisustetaankin minimalistisesti, se ei tarkoita, että koti olisi tylsä tai persoonaton. Jos haluaa yhdistää minimalistisen sisustuksen yhteen persoonallisten sisustusvalintojen kanssa, on se mahdollista. Valitse huoneessa lempihuonekalusi tai koriste-esineesi ja yhdistä siihen jotain henkilökohtaista ja perheellesi tärkeää. Esimerkiksi koristetyynyyn voi printata lapsen kädenjäljet tai kädenjäljistä voi tehdä sisustustaulun. Kodin ei tarvitse näyttää sisustuslehdeltä, vaan minimalistinen koti voi olla myös omanlainen.

Lähteet: Huffington Post

Minimalistinen tyyli uuteen kotiin? Katso täältä Avara-kohteet.