Takaisin listaukseen

#avaratarina: Sadun matka Savosta Karjalaan

Lukuaika 2 min
#avaratarina: Sadun matka Savosta Karjalaan

Avaratarinat kertovat Avaran asukkaiden elämästä ja asumisesta Avara-kodeissa. Tässä tarinassa kerromme Lappeenrannassa Avara-kodissa asuvan Sadun tarinan.

Satu sai vuonna 2015 kuulla, että hänen työpaikkansa toimisto Mikkelissä lopetetaan. Edessä oli muutto työn perässä Lappeenrantaan. “Se oli iso elämänmuutos, kun on koko ikänsä asunut Savossa ja suku, sekä ystävät ovat siellä. Eläkkeeseen oli silloin 7 vuotta, eikä yli 50-vuotiaana uutta työpaikkaa hevillä saa, jos olisin irtisanoutunut. Lisäksi työ on mielekästä ja työkaverit kivoja, joten irtisanoutuminen ei muutenkaan ollut varteenotettava vaihtoehto" muistelee Satu.

Satu Joutselainen-8

Savosta Karjalaan

Elokuussa 2015 Satu sopi 5 vuokra-asuntonäyttöä samalle päivälle. Haastavaksi asunnon etsimisen teki se, että Lappeenranta ei ollut entuudestaan tuttu kaupunki Satulle.

Kyselin tutuilta mihin kannattaisi muuttaa, ja tein toki vähän taustatutkimusta eri asuinalueista, Satu kertoo. 

Muutaman muun kriteerin piti myös täyttyä, jotta uuden kodin sijainti olisi sopiva: “Julkisen liikenteen pitäisi kulkea sopivasti, sekä luonto pitää olla lähellä”, Satu ynnäsi toiveitaan. Sopiva asunto löytyi noin neljän kilometrin päässä keskustasta. Saunallinen Avara-koti isolla parvekkeella tuntui heti kodilta; “Se oli myös kaikista sen päivän vaihtoehdoista lähimpänä keskustaa sekä vuokrahinnaltaan edullisin!”

Asunto+fiiliskuvia-1

Viikkoasumista vuokrakodissa

Satu asuu viikot Lappeenrannassa ja suuntaa viikonlopuiksi kotikonnuille Savoon. "Syyskuussa tuli kolme vuotta Karjalassa asumista ja olen jo kotiutunut viikkokarjalaiseksi" Satu hymyilee.

Tuntuuko koti sitten kodilta, kun matkaa kahden kaupungin väliä? Kyllä tuntuu.

Vuokrakodista saa helposti oman näköisen ja kodin tuntuisen pienellä sisustamisella, esimerkiksi kirpputoreilta saa helposti ja edullisesti sisustustavaraa.

Asunto+fiiliskuvia-9

Maaliskuussa Satu muutti viereiseen rappuun hieman pienempää Avara-kotiin. “Tämä pieni tupakeittiökoti sopii itselleni vielä paremmin!” Satu hymyilee.

Satu pitää vaaleansävyisestä kodistaan. “Kotona pitää olla siistiä ja sellaista, että on kiva tulla kotiin töiden jälkeen.” Vuokra-asumisen helppous myös miellyttää. Satu on tyytyväinen siihen, kuinka kiinteistöhuolto on toiminut, eikä tarvitse itse huolehtia pihatöistä tai lumen luomisesta kuten Savossa.

Asumisen näkymät ovat ainakin seuraavan neljän vuoden ajan samat. 

Pihatöistä huolimatta kotiseutu kutsuu kun eläkeikä täyttyy. Tällä välin siellä käydään lomailemassa sekä nauttimassa pienen lapsenlapsen seurasta, mummoilu on kivaa, sanoo Satu.

 Satu Joutselainen-11